Ikaalinen Oy

Ikaalinen Oy on perustettu vuonna 1913. Yhtiön pääasiallinen tuote alkuvuosina oli Ikaalinen-lehti, jonka nimi myöhemmin muuttui Pohjois-Satakunta-lehdeksi. Kehityksen kulkiessa Ikaalinen Oy on nykyään osakkaana yhtiössä, joka julkaisee UutisOiva-lehteä sisältäen Pohjois-Satakunta-lehden uutisoinnin.

Ikaalinen Oy on osakkaana myös muutamissa muissa yrityksissä ja yhteisöissä osallistuen niiden hallintoon. Yhtiön tämän hetken pääasiallinen toiminta perustuu omistamansa kiinteistön hallintaan ja vuokraukseensekä paikalliskirjallisuuden kustannustoimintaan.

Ikaalinen Oy vaalii paikallishistoriaa ja haluaa, että paikalliset uutiset ovat kaikkien niistä kiinnostuneiden saatavissa. Meneillään oleva median ja lukutottumusten murros pitää toiminnan mielenkiintoisena.

Näillä sivuilla julkaisemme mielenkiintoisia vanhoja kuvia ja kertomuksia erityisesti Ikaalisista ja Jämijärveltä, Pohjois-Satakunta-lehden perinteisiltä lukualueilta. Täältä ovat tilattavissa myös aikaisemmin julkaisemamme kustanteet.